27
MAA
14.30
Edustus Miehet, Harjoitusottelu

NJS - VJS  

Klaukkalan Tekonurmi

Otteluennakko VJS otteluun

Nurmijärven jalkapalloseuran miesten edustusjoukkue jatkaa huomenna lauantaina valmistautumista tulevaan kauteen pelien muodossa, kun vieraaksi saapuu vantaalaisen jalkapallon ylpeys VJS.

VJS nousi tulevalle kaudelle vuoden tauon jälkeen Kakkoseen. Vuonna 2019 joukkueet olivat samassa Kakkosen A-lohkossa ja silloin joukkueet kohtasivat kaksi kertaa joista molemmilla kerroilla kotijoukkue oli vahvempi. Klaukkalassa NJS voitti 1–0 Konta Bion maalilla, kun taas Myyrmäessä VJS oli vahvempi lukemin 2-1. VJS:n voittomaalin iski nykyään Palokärkiä edustava Janar Georg.

Tänä talvena joukkueet ovat kertaalleen kohdanneet toisensa Suomen cupin ottelun merkeissä. NJS oli ottelussa 2–0 parempi ja eteni seuraavalle kierrokselle cupissa. Ottelussa NJS maaleista vastasi Mikko Oinonen ja Reko Räsänen. Sarjassa joukkueet eivät kohtaa toisiansa, kun pelaavat eri lohkoissa. NJS A-lohkossa (itäpuoleinen) ja VJS B-lohkossa (länsipuoleinen). Edellisen ottelun jälkeen VJS on tehnyt mielenkiintoisen hankinnan, kun kokenut Tomi Maanoja liittyi mukaan joukkueeseen.

”Meidän on tärkeä saada laadukas vastustaja harjoitusviikon päätteeksi. Uskomme että, VJS on joukkue, joka pystyy tarjoamaan tämän meille. Meidän pitää pystyä keskittymään omaan kokonaisvaltaiseen tekemiseen, pallon kanssa meidän pitää olla huolellisempi ja syöttää laadukkaammin mitä viime aikoina. Pelistä saamme taas infoa viikolla harjoitelluiden asioiden toteutumisesta oikeassa muodossa kentällä ja pitää korjata ennen seuraavaa peliä, joka on 1.4 Klubi 04. ” – Vastuuvalmentaja Teemu Savukoski

”Joukkueen terveystilanne on ihan hyvällä mallilla. Muutama pitempi aikainen loukkaantuminen vaivaa joukkueen muutamaa pelaajaa. Aleksi Kilpeläinen ja Markus Laihanen vielä n. 1kk sivussa, Reko Räsästä voidaan odotella kesäkuun puolella mukaan peleihin. Viime viikolla kauden ensimmäisen ottelun pelannut Onni Soiniemi on edelleen joukkueen käytettävissä ennen paluuta ensi viikolla armeijan harmaisiin.” -Tema jatkaa

Ottelu pelataan ilman yleisöä. Peli alkaa klo.14.30 Klaukkalan tekonurmella

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Nurmijärven Jalkapalloseura ry

Y-tunnus: 1528457-9

Lepsämäntie 1 (2. krs)

01800 Klaukkala


Toimisto avoinna Ti 14-17 ja To 15-18