NJS P2014 osallistui 1.-3. maaliskuuta pelattuun kolmipäiväiseen Talvi Vantaa Cup -turnaukseen.
Joukkueen osalta turnaus käynnistyi perjantaina, kun vastaan asettui PPS. Ottelusta muodostui maalirikas kamppailu, jossa PPS oli lopulta parempi lukemin 6-3. Pelit jatkuivat lauantaina aamulla, jolloin vastaan asteli Espoon Tikka. NJS:n peli kulki mallikkaasti, ja joukkue nappasi ottelusta runsasmaalisen 7-0 -voiton. Kolmas alkusarjan peli oli ratkaiseva jatkon kannalta, sillä voitolla NJS etenisi mitalipeleihin. Vastaan asettui VJS/Punainen 2, ja tiukan taistelun jälkeen NJS kipusi voittoon maalein 2-1.
Sunnuntaina pelattiin sijoituksista 1-4, ja aamulla vastaan asettui oman alkusarjansa puhtaalla kolmella voitolla selvittänyt FC Honka/musta. Ottelun ensimmäinen puoliaika sujuikin varsin tasaisissa merkeissä ja NJS pääsi yllättämään Hongan ottelun avausmaalilla. Tauolle asteltiin tasatilanteessa 1-1, ja toisella puoliajalla Honka sai otteen pelistä kääntäen ottelun voitoksi lukemin 3-1.
Turnauksen päätteeksi alkoi taistelu pronssista, kun vastaan asteli VJS/Punainen 1. Molemmat joukkueet saapuivat otteluun motivoituneina ja voitontahtoisina. Ottelussa riitti vauhtia, ja molemmissa päädyissä nähtiin lukuisia tilanteita. Ajoittain otettiin koviakin kontakteja, niin kuin mitalipeleissä kuluukin. Lopulta ottelu päättyi NJS:n voittoon lukemin 2-0, jonka jälkeen pronssiset mitalit ripustettiin riemukkaiden ja tyytyväisten pelaajien kaulaan.
Joukkue kiittää vanhempia ja perheitä, jotka olivat kannustamassa ja tsemppaamassa joukkuetta hienoon tulokseen.
23.04.2024 21.10 | P2014 järjestää koirille Match Shown Klaukkalassa |
08.03.2024 14.04 | NJS P2014 Talvi Vantaa Cupissa pronssille! |
21.01.2024 21.32 | Uusi pelaaja |
02.01.2024 16.00 | Joukkueen toiminta |
02.01.2024 16.00 | Joukkueen maksut |
16.05.2022 21.14 | Vahingon sattuessa |