Syyskausi hyvässä vauhdissa
Julkaistu: 30.08.2022 18.02

Syyskausi hyvässä vauhdissa

Alkukauden haasteellisten olosuhteiden ja peruuntuneiden pelien jälkeen olemme päässeet syyskaudella nauttimaan mainioista futiskeleistä ja -peleistä.
Kesän aikana olemme saaneet muutamia uusia pelaajia Femmesin riveihin ja uudet pelaajat ovat myös lähteneet rohkeasti pelehin mukaan.

Maanantaina pelasimme Töölössä hienoissa puitteissa HJK/Socrut joukkuetta vastaan. Ensimmäinen puoliaika oli meiltä sujuvaa yhteispeliä ja onnistuimme syöttämään useita kertoja pallon omalle joukkeelle. Ensimmäinen maali syntyi 13' minuutilla kulmapotkutilanteesta, Nennu tarjoili kulmalipulta hienon keskityksen ja Essi pääsi maalin edustalla ensimmäisenä palloon potkaisten sen suoraan maaliin. Femmes siirtyi 0-1 johtoon ja puoliajalle siirryttiin näissä lukemissa.
Toisella puoliajalla peli alkoi tasaisena, mutta nälkäinen vastustaja alkoi vähitellen painaa lujaa päälle ja Femmesin puolustus joutuikin oikein urakoimaan, että saimme pidettyä oman maalin puhtaana ja kaikki vaaralliset kulmatilanteet hoidettua. Tämä urakointi meinasi jossain kohtaa alkaa jo vähän painamaan jaloissakin, mutta sisukkaasti koko joukkue jaksoi tsempata loppuun asti. Pelin loppupuolella Mirva pääsi katkomaan vastustajan hyökkäyksen ja antamaan hyvän syötön Riittalle vastustajan puolustuslinjan taakse, Riitta sai pallon haltuun ja viimeisteli hienon maalin. Lopputulos 0-2 ja pisteet kotiin!

Tähän asti tämä kausi on mennyt yli odotusten ja olemme erittäin iloisia sarjan tasosta, joka on ollut oikein sopiva meille. Pelit ovat olleet tasaisia ja vastustajat mukavia, hyvällä mielellä harrastavia aikuisia pelaajia kuten mekin.

Tästä on hyvä jatkaa kautta, jota meillä on jäljellä vielä neljän pelin verran!

Nurmijärven Jalkapalloseura ry

Y-tunnus: 1528457-9

Lepsämäntie 1 (2. krs)

01800 Klaukkala


Toimisto avoinna Ti 14-17 ja To 15-18