4
HEI
18.30
Edustus Miehet, Kakkonen

NJS NJS - PeKa  2 - 2

Klaukkala N

NJS ja PeKa pistejakoon Klaukkalan kesäisessä illassa

Palokärjet pelasi erikoisten vaiheiden jälkeen 2-2 tasapelin Klaukkalan illassa. Ottelu alkoi tunnustellen, eikä kummallakaan joukkueella ollut suurempia maalipaikkoja, muutamaa kaukaa tullutta puskua tai kulmapotkua lukuunottamatta. Puolen tunnin pelin jälkeen Palokärjille avautui ensimmäinen todellinen tekopaikka. PeKan puolustajan purkama pallo kimposi joukkuekaverin kautta takaisin rangaistusalueen sisään, missä Palokärkien hyökkääjä oli irtopallossa juuri ennen maalivahtia. Tämä kaatoi ohittaneen pelaajan ja pallo laitettiin 11 metriin. Miro Salmisen laukoma rangaistuspotku suuntautui kuitenkin keskeltä yli maalin.

PeKa siirtyi johtoon juuri ennen puoliaikaa. Aivan rangaistusalueen rajalta tuomittu vapaapotku osui muuriin, jonka jälkeen purettu pallo jaksoi noin 30 metriin. PeKa puolustaja Juuso Laitinen sai pallon haltuun, antoi jalan heilahtaa ja laakapallo painui kaiken pelaajamassan välistä vasempaan nurkkaan.

Toinen jakso alkoi saman kaavan mukaisesti kuin ensimmäinen eli maalipaikoilla ei kumpikaan joukkue juhlinut. 66. minuutin jälkeen alkoi tapahtumaan, kun vastahyökkäyksen myötä Joona Tukiainen pelasi pallon vasemmalta laidalta takaviistoon rangaistusalueen rajalle. Janarin laukaus kilpistyi PeKan puolustaja Laitiseen, kimmoten tämän käteen. Tuomari osoitti pallon pilkulle vastustajan kovasta protestoinnista huolimatta. Tällä kertaa pallon taakse asettui Joona, joka sijoitti pallon varmasti oikeaan alakulmaan.

Tasoituksen jälkeen pelin vauhti kasvoi ja PeKa pääsikin paremmille maalipaikoille. Otso piti kuitenkin maalillaan NJS:n tasatilanteessa kiinni parilla reaktiotorjunnallaan. 81. minuutin kohdalla NJS lähti hyökkäämään taas vastaan, Joona leikkasi vasemmalta sisään keskustaan ja kaadettiin aivan rangaistusalueen rajan tuntumassa. Tuomari osoitti jo kolmannen kerran palloa pilkulle, josta Joona viimeisteli samaan kulmaan 2-1 lukemat. Tällä kertaa PeKa maalivahti aavisti oikein, mutta venytyksestä jäi mittaa puuttumaan.


PeKan takaa-ajo tuotti kuitenkin tulosta. Sankarin ja anti-sankarin välillä tasapainotellut Juuso Laitinen toi joukkueen tasoihin lisäajalla. Pitkän kaaripallon puskutilanteesta tuomittiin rike NJS puolustukseen ja vapaapotku aseteltiin noin 20 metrin päähän kotijoukkueen maalista. Laukaus painui muurin yli vasempaan ylänurkkaan ja vaikka Otso oli hyvin mukana, laukauksen voima riitti ohittamaan.

Lopputuloksena tasapeli, joka harmitti molempia. Kotkalaiset manailevat kolmea rangaistuspotkua ja NJS harmittelee menetettyä johtoa ottelun viime hetkillä. Pelit jatkuvat seuraavan kerran puolentoista viikon päästä kun vastaan asettuu sarjakärki JäPS Klaukkalassa.Ottelu pelataan lauantaina 17.7 kello 17:00 Klaukkalan Tekonurmella urheilukentän remontin takia. Tiedossa on myös kauden ensimmäinen tuplapeli, kun Naisten Ykkösen peli NJS-EBK alkaa kello 14.00.

Tilastot

2 - 2

PeKa
(0-1)
43'MaaliLaitinen Juuso
70'MaaliTukiainen Joona
83'MaaliTukiainen Joona
93'MaaliLaitinen Juuso

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Nurmijärven Jalkapalloseura ry

Y-tunnus: 1528457-9

Lepsämäntie 1 (2. krs)

01800 Klaukkala


Toimisto avoinna Ti 14-17 ja To 15-18