Perjantaina 4.6 Klaukkalan nurmella Palokärkiä vastaan astelee Käpylän Pallo eli KäPa. Otteluun saadaan ottaa paikalla 200 katsojaa neljään erilliseen katsomolohkoon.
Käpa pelasi viime kaudella Kolmosessa, jossa he onnistuivat hoitamaan kauden loistavasti nousten takaisin vuoden tauon jälkeen Kakkoseen. Kauden avausottelussa joukkue kärsi kirvelevän tappion 1-0 PEKA vieraana Kotkassa.
Viime kauden jälkeen KäPa on kokenut suuren muutoksen pelaajistossaan. Uusia pelaajia on mukana yhteensä 17 kappaletta, kun taas 15 pelaajaa viime kauden joukkueesta ei jatkanut enää tällä kaudella mukana riveissä. Joukkueen uudeksi päävalmentajaksi tälle kaudelle tuli Käpylän oma kasvatti Ossi Virta, joka on kolunnut koko Käpylän fudisputken läpi aina edustusjoukkueeseen asti ja valmentanut jo pitkään seurassa. Välissä Ossi on ollut viiden vuoden ajan seikkailemassa ja hakemassa kokemusta valmentajana niin Pohjanmaan ylpeyden SJK:n riveissä kuin Kotkassa.
Reissuista saavutuksina Veikkausliigan mestaruus SJK:n kanssa ja nousu Veikkausliigaan viime syksynä KTP:n apuvalmentajana. Ossin apuna valmennuksessa jatkaa Kalle Vasse, jolla alkaa jo kolmas kausi edustusjoukkueessa.
Klaukkalan katsomossa seurataan myös silmä kovana juuri U-18 maajoukkueeseen valittua NJS kasvatti Elias Collinia, joka viilettää KäPan vasemmalla laidalla. Toivotaan pojan pikaista paluuta takaisin kotiin…
NJS avasi hienosti sarjan MYPAn vieraana, kun Myllykoskelta jäi saaliiksi kolme pistettä. Joukkue aloitti pelin vahvasti, mutta 0-1 avausmaalin jälkeen oli hieman vaikeampaa. Onneksi ensimmäisen jakson loppuun tehtiin todellinen pukukoppimaali, kun Aleksi Kilpeläinen nousi kulmatilanteessa korkeimmalle. Toinen puoliaika eteni hyvin tasaisissa merkeissä aina 75 minuutin kohdille, kun MYPAn Rämä hölmöili toisella keltaisella itsensä ulos pelistä. Tämän jälkeen peli oli NJS:n hallussa ja tilaisuus aukesi vielä läpiajosta viimeistellä lukemiksi 0-3. Tällä kertaa kuitenkin ruuti ei ollut enää tarpeeksi kuivaa.
Joukkueet kohtasivat pre-seasonin aikana kertaalleen Klaukkalan tekonurmella huhtikuun 17. päivä.Tasaisessa väännössä, KäPa meni ensimmäisellä puoliajalla 0-1 johtoon, mutta toisella puoliajalla NJS nousi yhden miehen ylivoimalla 2-1 voittoon.
Päävalmentaja Tema Savukoski kuvailee joukkueen fiiliksiä kauden kotiavauksen alla:
”Pelaajat odottavat kotiavausta innolla, on hienoa vihdoin päästä yleisön eteen pelaamaan ja kotona. Mypa pelissä pystyimme suhteellisen hyvin luomaan maalipaikkoja, niissä pitää olla huolellisempia jatkossa, sitä kautta meillä on isommat mahdollisuudet voittaa pelejä. Käpa hyvin valmennettu joukkue, joka pyrkii hallitsee palloa ja löytää linjojen väleistä tiloja. Joukkue pääsee suhteellisen terveellä kokoonpanolla haastamaan Käpan. Samat pelaajat edelleen jatkavat sairastuvalla ja ”uutena” listalle palaa Markus Laihanen. ”
Ottelu on Veikkauksen pitkävedossa: NJS – Käpa 1.85 – 4.00 – 3.20
Ottelu katsottavissa Solidsport-palvelun kautta hintaan 5,90€! Kausikorttilaisille toimitettavissa Solidsport-koodeissa on ollut teknisiä ongelmia viime viikon Naisten Ykkösen ottelussa ja valitettavasti ongelmaa ei ole vielä saatu ratkaistua.
https://solidsport.com/njs-miehet/games/g/cwzmb9q