Jenni Lehto Nappulavastaavaksi
Eskari- ja viskarifutisvastaava Jenni Lehto on aloittanut Nurmijärven Jalkapalloseuran Nappulavastaavana 13.3.2023. Jenni ottaa haltuun koko alle kouluikäisten toiminnan. Jennillä on runsaasti kokemusta lasten kanssa toimimisesta ammattinsa puolesta ja nyt jatkossa saa tehdä koko sydämellään töitä hänelle niin rakkaan harrastuksen jalkapallon parissa. Jennin tavoitteena on jatkaa junioripäällikkö Asko Jortikan hyvin aloittamaa tietä ja saada lapset rakastumaan tähän kuningaslajiin.
Asko Jortikka siirtyy Ripsin valmennuskoordinaattoriksi
Asun perheeni kanssa Riihimäellä ja olen saanut uuden työpaikan Riihimäen Palloseurasta. Mahdollisuus työskennellä lähempänä kotia sekä samalla mahdollisuus antaa enemmän aikaa omalle perheelle ovat syynä siihen, että maaliskuun jälkeen jään pois Nurmijärven jalkapalloseurasta reilun kahdeksan vuoden yhteisen Palokärkitaipaleen jälkeen. Toivottavasti Palokärkiperhe voi hyvin ja kasvaa entisestään tulevaisuudessa, jotta kunnan lapset pääsevät nauttimaan liikunnasta ja jalkapallosta. Olen kiitollinen Nurmijärven jalkapalloseuralle, että se on mahdollistanut omien haaveideni toteutumisen ammattivalmentajana. Uskaltakaa tavoitella unelmianne ja moikataan, kun tavataan!
-Asko Jortikka-
Seura haluaa kiittää Askoa reilusta 8-vuotisesta taipaleesta ja toivottaa samalla onnea ja menestystä sekä perheen, että jalkapallon parissa. Askon tekemää pyyteetöntä työtä lasten liikunnan parissa ei voi sanoin kuvata eikä tarpeeksi kiittää. Uskon, että tulevaisuudessa tulemme näkemään hänen NJS:ssä tekemänsä työnsä hedelmät jalkapallokentillä, pohtii Puheenjohtaja Sirpa Laukala.
Maalivahtivalmennukseen muutoksia
Seuran maalivahtivalmentaja Ivan muuttaa perheensä kanssa Kristiinankaupunkiin 1.4.2023. Seura haluaa kiittää pidettyä Ivania lyhyestä, mutta merkityksellisestä urastaan NJS:ssä.
Seura aloittaa rekrytoinnit maalivahti- ja ikäkausijoukkueiden valmennukseen.
06.06.2023 13.10 | Toimiston päivystys kesätauolla |
31.05.2023 13.50 | Palokärki perhe saa uuden maalivahtivalmentajan |
10.05.2023 15.14 | Valtakunnallinen Futiskiertue potkaistiin käyntiin Maaniitun koululla 9.5. |
04.05.2023 17.37 | Liiku kesälomalla NJS Kesäfutiksessa! |
18.04.2023 16.02 | Suosittu NJS Alternative -huppari on jälleen saatavilla - mutta vain rajoitetun ajan! |
07.04.2023 15.38 | NJS tehnyt sopimuksen Urheilu Mehiläisen kanssa |